Formula 1 VPN-Suomi

Kahvipöydässä mietittyjä

Pelinainen vaiko Munahaukka?

02.10.2011, Suska

Niin, kumpi on kampi. Se vasta on kysymys. ”Ville” kävi eilen kahvilla, pitkästä aikaa sain vanhan ystäväni halauksen kera luokseni. Siitä on jo useampi vuosi, kun olemme viimeksi nähneet. Ja hänellä oli asia, josta halusi keskustella kanssani – hän oli tutustunut naiseen josta ei ollut ihan varma, oliko hän Nainen joka juoksi miesten vehkeiden perässä vaiko vain oikein pelinsä pelaava.

Nainen tuntee paljon ihmisiä, on suosittukkin. Kauniskin, ei tule varmastikkaan keltään jää huomaamatta. Flirttailee, muttei tökerösti vaan erittäinkin nätisti, heittää fiksuja välikommentteja. Juo alkoholia, muttei koskaan liikaa. On tuttava paikallisen kapakan työntekijöiden kanssa, tietää juuri oikeat ympäripyöreät lohdukesanat toisille. Tuntuu siis olevan aikalailla unelma – right? ”Ville” tutustui tähän naiseen ja he tavallaan tapailivatkin. Päättivät perjantaina että lähtevät paikalliseen ottamaan muutamat. Nyt mietti uudelleen onko nainen sitä mitä on antanut ymmärtää.. He menivät jatkoille porukalla, ja ”Ville” pisti merkille useamman heistä olevan miehiä, ja selkeästi Naisen perään vaikka tämä oli ”Villen” kanssa käsi kädessä. Nainen flirttaili edelleen ja selvästi nautti huomiosta. Se oli pistänyt ajattelemaan – yrittikö hän saada vain mustasukkaiseksi ”Villeä”? Toiset naiset olivat hiljaa, selvästi kateellisia, peräti vähän katkeria. ”Ville” päätti puhua yhdelle tutulle Tyttöselle, ettei olisi itse ihan tuppisuuna ja Tyttönen näytti olevan kuin eksynyt lammas porukassa. Nainen oli hävinnyt johonkin, ja ”Ville” lähti etsimään häntä. Nainen löytyi – suutelemasta toista miestä parvekkeella! ”Ville” vaati tietenkin selitystä, ja Nainen alkoi väittämään että ”Ville” siinä toista tyttöä hänen silmien edessään yritti pokailla. Asia selvitettiin, ja kävelivät käsi kädessä takaisin sisälle. Menivät keittiön pöydän ääreen olevan porukan luo, ja Nainen istui ”Villen” syliin ja suukotti ja halaili. Mutta kuitenkin sillä välin kuin ”Ville” kävi vessassa, Nainen istui jo toisen miehen sylissä! ”Ville” luontevasti vaati tälle selitystä ja Nainen väitti ”Villen” menneen panemaan toista naista, sitä samaa Tyttöstä kelle oli jutellut aikaisemmin. Jutun lahotti se asia että Tyttönen istui Naisen ja tuntemattoman retkun vieressä. ”Ville” lähti jatkoilta kotiin, eikä nainen lähtenyt perään eikä edes soittanut. Seuraavana päivänä Nainen kyllä oli ilmoittanut itsestään – viestillä jossa luki vain ”Mitä helvettiä sä eilen pelasit?” ANTEEKSI MITÄ?!

Hetken selviteltyäni asioita päässäni ja muutamalla lisäkysymyksellä – tulin tulokseen että Munahaukka. En nähnyt tuossa jatko-illassa mitään pelaamista, muutakun että kunhan jonkun saisi yöksi. ”Ville” oli tälle selkästi vain yksi mies muiden joukossa. Mietin miten sanoa tuon ”Villelle” mutta hän taisi lukea sen jo katseestani ja sanoi sen ääneen itse. Mielestäni asiat, jotka selvittää ystävälle, tulee enemmän itselleen selkeämmäksi. Tietää jo vastauksen vaikkei toinen ole edes välttämättä sanonut sanaakaan.

Se riittää että kuuntelee.

”Munahaukka (Pervus major), on petolintu. Se on nimensä mukaisesti munansyöjä, eli ne käyttävät ravintonaan valvomatta jääneitä munia. Kierrellen ja kaarrellen ne arvioivat munan koon ja onko muna valvonnassa. Huomattuaan sopivan kohteen munahaukka iskee välittömästi. Tempoilevalla otteella se tarttuu kiinni ja siirtyy rauhallisemmalle alueelle nauttimaan saaliistaan. Munahaukka on myös näyttänyt sopeutumiskykyisyytensä; Ne kykenevät elämään uudistuneissa urbaaneissa oloissa yllättävän hyvin, ja ne voivat pesiä parvina työpaikan taukotiloissa sekä ravintoloissa.”


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *