”Milla” heitti ideaa blogiini, että kirjottaisin omista rakkaustarinoista, ja kuka on ollut suurin Mister Big. Taidan jättää kirjoittamatta rakkaustarinani, mutta asia jäi kytemään alitajuntaani. – Kuka sanoo, kuka on se suurin rakkaus? Tai mikä sen kertoo? Minä en ainakaan osaa häntä nimetä. Olen ollut rakastunut, en kiellä. Olen ollut rakastettu, en kiellä sitäkään. Kuka rakkautta kieltäisi? Ja koska olen edelleen sinkku, olen myös pettynyt jokaisessa ihastumisessani tai rakkaudessa. Olen kuullut tarinoita rakkauden lehahtamisesta ensi kosketuksesta tai ensikatseesta. Itse en henkilökohtaisesti usko rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta toki voi elämä minutkin vielä yllättää, ken tietää. Ihastunut voi olla kehen hyvänsä, mutta rakkaus on minun mielestä vähän isompi juttu. Uskon että ihastua voi moniin, mutta rakastaa ei. Mutta voi se elämä tälläkin saralla minut yllättää? Ikinä ei kannata sanoa ”ei koskaan”. Voin olla aika korni, mutta uskon ennemmin halun tunteeseen ensisilmäyksellä, vai voinko olla väärässä?
”Milla” myös kysyi tänään, olenko ihastunut. Pakko oli myöntää että olen, mutta tiedän kyllä ettei ihastumiseni saa eikä voi päästä valloilleen, koska suhteesta tähän ihmiseen ei tulisi mitään. Olemme todenneet sen yhdessä myöskin, eikä tällä ole tunteita minua kohtaa, en ainakaan usko. Silti joku minussä vähän jää kytemään joka kerta kun hän sulkee oven perässään.
En ihastu helposti, rakastun vielä vaikeammin. Tunnen ihmisiä jotka rakastuvat oikopäätä ja rientävät naimisiin. Jos ajattelenki naimisiinmenoa, kylmät väreet väreilevät pitkin selkääni, tälläkin hetkellä. Omaan pientä sitoutumiskammoa, ja se tekee omat takkunsa minun parisuhteisiin.. Jos on käynyt niin että ihastun, piiritän ja saatan jopa kertoa kiinnostukseni kohteelle, alkaa seurustelu. Olen onnellinen. Jossain kohtaa kuitenkin minuun iskee kammo kun tulee sana ”avoliitto” tai ”avioliitto” jollain saraa esille. En tiedä mistä kammoni johtuu, kenties olen nähnyt liian monta eroa ja tuskan kyyneltä? Mutta uskon voittavani pelkoni ja kammoni oikean ihmisen osuttua kohdalle joka ei painosta eikä kiristä. Se minun Mister Bigini?
Merkinnät RSS-syötteenä
En usko et on valmista ihmistä missään? Ja oon samaa mieltä tossa, kasvuvarassa. Jokasella meillä on varaa vähän oppia ja tulla opetettavaks. Valmiita me ei olla kai koskaan?
Ja kiitos, oon samaa mieltä tost että on hyvä tapa tuodea itseään esille. Niin hyvissä kun pahoissa asioissa! Kehotan sullekkin samaa! 🙂
Ja onnea löydöstäsi! Toivotaan että se on juuri Hän – sinun Mister Big! <3
Todellakin! Painostaminen ja kiristäminen ei ole rakkautta, ainoastaan sietämätöntä ja ahdistavaa. Rakkautta on antaa aikaa ja tilaa, antaa toiselle mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Koska aina on vähän kasvuvaraa, tuskin kukaan meistä missään vaiheessa on täysin valmis. Ja mikä sitten määrittelee valmiin..
Ihanaa, että kirjoitat blogia! Se on hyvä tapa tuoda itseään ja mielipiteitään esille.
P.S. Luulen, että olen löytänyt oman Mr. Bigini. Arvelin joskus, että tuskin maailmassa on ketään kaltaistani ja ensisilmäyksellä tunnistin tunteen mikä sisälläni syttyi ja parhainta on, että niin kävi myös vastapuolella. 🙂 eikä ole mikään renttu! Oi, että elämä on ihanaa!