”Helvetilliseltä naiselta” sain idean kirjautua varattujen deittisivustolle tutkiskelemaan menoa. En mitenkään sivulla kehunut itseäni, ilman kuvaa. Pelkät perustiedot jotka olivatkin pakollisia. Niin johan alkoi porukka kirjotella, jo muutaman minuutin ajassa monta tutustumispyyntöä. Netin kautta kaikesta on tullut helpompaa. Vaatteiden shoppailusta, pizzan tilaamisesta, prostituootiosta, hammaslääkärin tilaus ja jopa pettämisestä on tullut ihan lasten leikkiä. Sivustoa tutkiskellessa …
Joskus sitä vaan tuntuu, ettei jaksa. Hetkittäisiä tuskasteluja, unettomia öitä.. Onhan noita. Sellanen tunne voi tulla niin pienestä asiasta kun sosiaalisista paineista, tuskasta, kiusaamisesta, surusta, vihasta tai läheisen kuolemasta. Olen viime yönä lukenut yhtä sun toista, omassa raskaassa hetkessäni. Mutta haluan kertoa yhden koskettavimmista, joka jäi ajatuksiini. Lyhyesti kerrottuna; Päädyin jotenkin eilen eräälle sivustolle jossa …
Kaikki olemme kuulleet vitsejä avioliiton murtamista miehistä naisen kiljuessa kaljankiskomisesta ja impotenttimiehen kanssa elävistä ja kituvista naisista. Haahaa, hauskaa. Mutta perustuuko ne tosiasioisihin, onko mitään perää? Onko avioliitto ihan tosissaan kaiken loppu? Tässä muutama avioliittovitsi; Mies juoksee ovet paukkuen kotiin: – Kulta, pakkaa laukkusi, voitin lotossa. – Upeata! Ranta vai vuoristokamat, vaimo tiedusteli. – Ihan …
Olen kuullut usemman ystäväni eronneen, ihan tässä muutaman päivän aikana. Eri tavoin, ja mieleeni jäi kysymys mikä varmasti on ollut ainakin kerran jokaisen ihmisen mielessä – Miten tehdä oikea ero? Miten erota loukkaamatta toista? Onko siihen oikeaa tapaa? Minun mielipiteeni on että ei ole oikeaa tapaa. Se riippuu aina ihmisestä ja tilanteesta, josta eroaa. Jos …
Tutustuin tänään lenkillä erääseen tuiki normaaliin suomalaiseen naiseen, joka kantoi hirvittävän määrän tavaraa rattaissa ja käsissään. Päätin hetken katsottuani kauempaa naisen rehkimistä tarjota apua. Nainen otti avuntarjoamiseni vastaan vähän aikaa hanttiin pistäen. Jotenkin lähti naisten kesken puhe miehiin. Nainen kertoi menneensä heti 18vuotta täytettyään naimisiin melkein 30vuotiaan miehen kanssa, mutta kertoi asiasta aika takerrellen, joten …