Lainaa.com

Muualta kuultua

Klikkaa varattua.

09.01.2012, Suska

”Helvetilliseltä naiselta” sain idean kirjautua varattujen deittisivustolle tutkiskelemaan menoa. En mitenkään sivulla kehunut itseäni, ilman kuvaa. Pelkät perustiedot jotka olivatkin pakollisia. Niin johan alkoi porukka kirjotella, jo muutaman minuutin ajassa monta tutustumispyyntöä. Netin kautta kaikesta on tullut helpompaa. Vaatteiden shoppailusta, pizzan tilaamisesta, prostituootiosta, hammaslääkärin tilaus ja jopa pettämisestä on tullut ihan lasten leikkiä.
Sivustoa tutkiskellessa tuli ilmi, että 55% käyttäjistä on miehiä, loput 45% naisia. Sivusto on kansainvälinen, joten vähän rahakkaimpien pohattojen on helpompi hankkia salarakas vaikka ulkomailta. Pettäminen käy siis helposti vaikka ihan työmatkan ohessa.

”Haluaisitko tavata joku päivä, esimerkiksi päiväkahvien merkeissä? Kahvit jossain pikkukahvilassa ja rajua rakastamista jossain? Olen aviossa, kolmen lapsen isä Espoosta. Pukeudun pukuun ja pidän itsestäni hyvää huolta. Sport37v ”

Onko pettäminen jotenkin suvaitsutumpaa nykyään kun ennen? Vai ajaudutaanko me Suomessakin  jo elämään moniavioista elämää? Itsestäni ei olisi siihen.

”Täällä kirjottelee viriili vähän vanhempi naimakolli Keski-suomesta. Kokeile mua kerran ja tiedät mitä on unelma, mitä muistella kiikkustuolissa eläkeiässä.. 😉 PiiloUnelmasi”

Minusta edellinen tutustumistarjous oli enempikin suoraan imelästä suklaamainoksesta lisänä nompparelleja. Luulen kyllä, että tämä jätkä vaan puhuu että pääsisi helpommin pukille, mutta itse ennemmin nauroin tälle kun olisin lämmennyt. Tuskimpa hän tällä saa ketään mukaansa. Kuvakin mukana, rohkea sankari. Pää vain leikattu pois Paintin raa’alla avulla. Pyöräilyshortsit heiluu hiekkadyynien mukaan tuulessa. Ajatellaanko sitä oikeasti koskaan, jos tälläinen peli tulisi päivänvaloon, moniko olisi enää varattu? Mikä saa ihmisiä ajatumaan tälle linjalle? Onhan noita teorioita kuultu. Ei saada tarpeeksi seksiä, tai on vaimolla löystynyt vuosien ja lasten saatossa, miehellä liian pieni mutta rahapussi ajoi avioon. Kyllästyminen. Seikkailuhalu. Ja plaaplaa.

”Etsin avoimella mielellä liikkuvaa leidiä salaleikkiin, matkustuskaveriksi ja seksielämän korjaajaksi. Lyhyt tai pitkäaikaiseen, ei vakavaan! M76”

Useimmat tahtovat selitellä miksi olevat sivustolla. Selkeästikkään ei edes täällä haluta otta petturin leimaa otsalle vaikka juurihan sitä he täällä tekevät. Minun mielestä on aivan eri asia rakastua toiseen tai hairahtua kerran eri vuoteeseen, kuin hakemalla hakea pettämiskumppania. Vai onko?

”Alkuun heti varoitus. En ole vaihtamassa 36vuotiasta vaimoani kahteen 18vuotiaaseen tyttöseen. Vaikka kovasti houkuttelisikin.. Olen etsimässä vain estotonta seksiä sisältävää salasuhdetta. Minulla on paikka, olen hyvännäköinen 42vuotias mies. Raha ei ole ongelma! Ikämies”

Auttaako raha naisia ottamaan helpommin yhteyttä? Jos auttaa, niin suomessa on enempi huoraamista kun luulin! Raha houkuttaa rahapulassa, mutta onko se loppujen lopuksi mikään ratkaisu?
Sivuston profiileja selatessa tulee myös vähän surullinen olo. Vaikkaki haetaan puhtaasti seksiä, mutta että varatut ihmiset. Sulhot ja morsiot. Onko se loppujen lopuksi sitten niin pelottavaa ennemmin istua sen kumppanin vastapäätä ja kertoa mitä oikeesti tuntee..! Kun se että menet ja loukkaat häntä, tietää hän tai ei. Vai voiko ongelma olla siinä, että haluaa sekä ahmia että säästää kakun – pitää jotain turvallista luonaan mutta saada kuitenkin taas se alkuhuuman tuntuma punttiin.

Mutta ei niitä voi saada kumpaakin, ainakaan loputtomiin.

CIAO! Nyt Suska kuittaa, kun profiili on poistettu turvallisesti.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *