”Milla” heitti ideaa blogiini, että kirjottaisin omista rakkaustarinoista, ja kuka on ollut suurin Mister Big. Taidan jättää kirjoittamatta rakkaustarinani, mutta asia jäi kytemään alitajuntaani. – Kuka sanoo, kuka on se suurin rakkaus? Tai mikä sen kertoo? Minä en ainakaan osaa häntä nimetä. Olen ollut rakastunut, en kiellä. Olen ollut rakastettu, en kiellä sitäkään. Kuka rakkautta …
Tutustuin tänään lenkillä erääseen tuiki normaaliin suomalaiseen naiseen, joka kantoi hirvittävän määrän tavaraa rattaissa ja käsissään. Päätin hetken katsottuani kauempaa naisen rehkimistä tarjota apua. Nainen otti avuntarjoamiseni vastaan vähän aikaa hanttiin pistäen. Jotenkin lähti naisten kesken puhe miehiin. Nainen kertoi menneensä heti 18vuotta täytettyään naimisiin melkein 30vuotiaan miehen kanssa, mutta kertoi asiasta aika takerrellen, joten …
Se yksi suurimmista kysymyksistä meille sinkuille. Miksi varatut tulevat sormukset kiiltäen baarissa vokottelemaan, kehuskelemaan silmiä tai pahimmassa tapauksessa vonkaamaan ihan suoriltaan? Enkä puhu yksin miehistä, on niitä naisiakin. Tämä puheenaihe sai alkunsa kun oltiin ”Karelian” kanssa tupakalla ja hän kertoi erään tutun miehen hälle soittaneen, muttei tämä ollut vastannut loogisestikkaan, arki-iltana harvoin työssäkäyvät ovat hereillä …
Moni varmasti miettii, että mitä helvettiä joku teiniäiti Tampereelta voisi mitää mistään minulle kertoo mitä en jo tietäisi? Mistä se noin nuorena muka voi tietää? Yrittääkö se jotenki päteä ja olla jotenkin tärkeä olevinaan? Vastaus tähä on yksinkertanen, en – en tosiaan yritä päteä enkä usko olevani kellekkään elintärkeä, paitsi omalle tyttärelleni. Olen nuori toki …